Liikuntaa aloittelijalle

Liikunnan aloittaminen voi olla vaikeaa, jos sitä ei ole aiemmin harrastanut tai jos edellisestä kerrasta on vierähtänyt jo tovi. Liikuntaa on helppo harrastaa kotona, mutta jos haluaa aloittaa harrastuksen kodin ulkopuolella, voi tarjonta tuntua todella ylivoimaisen suurelta. Erilaisia lajeja ja tapoja liikkua on niin paljon, että itselle sopivan lajin valinta voi olla erittäin vaikea tehtävä.

Olemme kooneet alle muutamia, meidän mielestämme hyviä uudelle liikkujalle sopivia lajeja, jotka toimivat hyvänä aloituksen ja toivottavasti saavat sinut innostumaan liikunnasta!

Mistä aloittaa?

Uinti – Uiminen on meistä monelle mukavaa puhaa esimerkiksi kesäisin, joten miksi et aloittaisi uintiharrastusta? Joka kaupungista löytyy uimahalli, jossa on mahdollisuus päästä uimaan ja yleensä uinnin harrastaminen on myös todella edullista. Monet uimahallit tarjoavat myös ohjattuja vesijumppia, joihin et tarvitse mukaan mitään muuta kuin uima-asun. Tämä on loistava tapa liikkua heille, jotka eivät halua vain uida, vaan kaipaavat muutakin toimintaa sen oheen. Uinti on todella hauska tapa ylläpitää kuntoa, sillä se ei oikein edes tunnu liikunnan harrastamiselta. Se on myös aivan loistava tapa heille, joille painoa on päässyt kertymään enemmän, sillä vesi helpottaa liikkumista huomattavasti.

Lenkkeily – Perinteinen lenkkeily ja kävely ovat todella hyviä tapoja aloittaa liikkuminen oman kunnon mukaan. Voit aloittaa tekemällä lyhyen lenkin lähialueella muutaman kerran viikossa ja kunnon kasvaessa lisätä matkan pituutta, sekä kävelyn tai juoksemisen tempoa. Kävely ei myöskään kustanna mitään ja se on mukava tapa nauttia luonnosta ja raikkaasta ulkoilmasta. Laita siis kävelykengät jalkaan ja ota mukaan lempimusiikkisi, ja lähde kävelylle kauniiseen Suomen luontoon.

Kuntosali – Salille meneminen voi tuntua monesta melko pelottavalta, jos ei ole aiemmin siellä käynyt, mutta se ei ole ollenkaan vaikeaa! Jos et itse osaa käyttää eri laitteita tai olet muuten vain hukassa sen suhteen mitä tehdä, on useilla saleilla todella osaavaa ja ystävällistä henkilökuntaa, joka auttaa tarvittaessa. Voimme myös suositella personal trainerin palkkaamista, mikä onnistuu usein melko edullisestikin, jolloin he tekevät sinulle saliohjelman ja opastavat kuinka käyttää laitteita. Moni personal trainer tarjoaa samassa paketissa myös ruokavalion uudistamisen, mikä onkin loistava kokonaisuus!